Olen viime aikoina maalannut ihan hirveästi, tuntuu, että aina olen pensseli tai tela kädessä. Miestäkin jo naurattaa, että sähän voisit vaikka maalata tämän ;) Mielestäni maalilla on uskomaton voima, vaivaa näkemällä maalilla saa ihan uuden ja raikkaan näköistä.
Mökkikeittiön kaapin ovia maalatessani, mielessäni on ollut ruotsalaisissa sisustuslehdissä (kuva Lantliv Sommarhem 2012) usein mainostavan Kvänum -keittiöiden lause "handmålat på ask" (käsinmaalattu saarni). Maalatessani kierrätettyjä tammiovia ja tammisia vetolaatikoiden etusarjoja on mielessäni vain pyörinyt "handmålat på ek" (käsinmaalattu tammi). Hih :)
kaksi kerrosta pohjamaalia
kaksi kerrosta Laura Ashleyn Cotton White -maalia ja vielä aion maalata yhden kerroksen. Mutta olemme me siskon kanssa maalanneet myös mökin keittiön seiniä.
Sisko maalasi pikkupensselillä paneeleiden välit ja minä vedin telalla paneeleiden päältä. Tämäkin tulee tarvitsemaan vielä 2-3 kerrosta lisää maalia, jotta kellastuneet mäntypaneelit jäävät oikeasti piiloon.
Hormin vanhat ruuvinreiät on paikattu ja hormikin sai kauniin valkoisen pinnan. Koko Rantamökki on sekasorron vallassa ;) Meillä hommat jatkuu mökkikeittiössä ja toivottavasti ensi kerralla on jo jotain valmistakin esitettävää :)
Ihanaa Juhannusta kaikille! Ja siskolle kiitos maalausavusta ja -seurasta vielä tätäkin kautta :)




